perjantai 31. elokuuta 2018

15.6 EF kielmatkan kolmas päivä


Herätys soi ja teimme ihan perus aamutoimet. Tiesin jo aamulla, että tästä päivästä tulee huippu päivä (taas), sillä meillä oli jälleen luvassa kivoja aktiviteettejä. Tavattiin ryhmän kanssa hotellin aulassa, jonka jälkeen nousimme bussiin. Bussi kuljetti meidät Mdinaan, Maltan versioon "vanhasta kaupungista".





Saavuimme perille Mdinaan ja menimme ensin ryhmänä tapaamispaikalle. Sitten saimme kierrellä pienemmissä ryhmissä ympäri tätä paikkaa. Sää oli todella tuulinen, muttei silti ollut liian kylmä. Kävelimme, ihastelimme kaupunkia ja vierailimme turistikaupoissa. Menimme tuulta suojaan paikalliseen kahvilaan/ravintolaan, Fontanellaan. Aika kului nopeasti ja kohta olikin jo aika palata tapaamispaikalle. Siellä otettiin ryhmäkuva meidän ryhmästämme.

Mdinasta bussit kiidättivät meidät suoraan koululle. Meillä oli koulussa jälleen iltapäivän tunnit. Tämäkin koulupäivä oli kiva. Tutustuttiin päivän aikana myös EF:n netissä oleviin tehtäviin. Nämä todettiin matkan aikana hyvin toimiviksi. Koulupäivä loppui taas 16.20 ja suuntasimme takaisin hotellille. Tässä oli hetki vapaa-aikaa.







Ilta-aktiviteettinä oli vuorossa Arena. Se sijaitsi meidän koulun takana ja se oli todella suuri. Tekemistä siellä oli joka lähtöön: oli zumbaa, jalkapalloa, lentopalloa, "olympialaiset" ja tunnelma oli mahtava! Itse olin pelaamassa jalkapalloa. Oli kivaa, kun Arenalla oli muutkin ryhmäläiset eri maista, joten tässäkin oli oiva tilaisuusharjoittaa englannin kielen puhumista

Aktiviteetti loppui 23.00, sillä oli perjantai ja perjantaisin sekä lauantaisin kotiintulo aika oli aina tuntia myöhempi. Sitten vain takaisin hotellille ja siinä kerettin vielä hetki olla kavereiden huoneessa, kunnes 24.00 oli aika mennä takaisin omaan huoneeseen ja mennä iltahommien siivittämänä nukkumaan.

Päivä oli kaiken kaikkiaan ihana. Meillä oli tosi hauskaa, niin koulussa kuin aktiviteeteissäkin. Sitten vain innolla seuraavaan päivään....

xoxo,
Emilia

Why you should go to EF language course?


Hello everyone! I'm Emilia 16 years old girl who lives in Finland. I was in Malta for two weeks and I traveled with EF. I've already written same type text in Finnish here in my blog but I thought that I'll be helpful for someone if I write it in English too. So, here we go.....

I'm gonna tell you few reason why YOU should go to languagetrip! I totally recommend it for everyone who wanna learn some language more and of course for everyone who wants to make new friends and have fun. 

1. New friends
I'm pretty shy person sometimes (...well quite often) so I was a bit scared will I get any friends there. But I can tell you guys that I was wrong. I got a lot of new and amazing friends! We still keep in touch and for example we have our own snapchat group (there is almost 35 people in the group). And it is also great change to make some international friends. You don't have to be worried about will you get friends!




2. Bravery to use the language
This is quite important reason why I decided to go to language trip. English is not my native language and here in Finland we speak mostly Finnish but it's SO important to be able to speak English. And yeah before the trip I had learnt it in school but you know I was I bit afraid of using it. But step by step I got bravery to use it in kind of ordinary situations like: ordering in restaurant, talking to my international friends, shopping...etc. So the trip was really helpful for me!


3. Act of becoming independent
Most of people who decide to go to language trip are teenagers. And they will someday move away from home (sooner or later it will happen). So this is so so so good change to practice living without parents. Of course there are leaders who can help you but that's the reason why this is amazing change: you will live without parents but there is still someone who can help you if you need help!

Bye the way if you book an EF languagetrip with code: Emiliaräsänen2018, you will get -150€ off! And what's the best: you can add other discounts of it! Be fast because the code is in force only for July!

maanantai 13. elokuuta 2018

Miksi juuri Malta, EF ja junior-kurssi?

Moikka vaan! Tänään ajattelin kirjoitella teille vähän siitä, miksi päädyin lähtemään Maltalle nimenomaan EF:n kautta ja miksi ylipäätään päätin lähteä kielimatkalle!




Miksi halusin kielimatkalle?

Kielimatka oli ollut haaveeni jo pitkän aikaa ja vuonna 2017 syksyllä sain tietää, että tämä haave tulee käymään toteen kesällä 2018! Suurimpana syynä miksi halusin sitä niin kovasti oli se, että halusin saada uusia ikimuistoisia kokemuksia ja samalla tottakai oppia englantia ja nähdä uutta kulttuuria. Ja faktahan on se, että r a k a s t a n matkustamista yli kaiken, joten tämä oli ainutlaatuinen mahdollisuus. Lisäksi halusin saada kansainvälisiä ystäviä ( ja ystäviä ylipäätään, heitä ei voi ikinä olla liikaa!<3).

Miksi päädyin EF:ään?

Tutkin lähestulkoon kaikki vastaavia matkoja järjestävät järjestöt läpi ja itselleni parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui EF. Ystävällinen asiakaspalvelu ja hyvät tarjoukset, sekä EF:n vankka kokemus matkojen järjestämisestä vetivät minut puolelleensa. Olin tyytyväinen päätökseeni jälkikäteen!



Miksi Malta?

Rakasta shoppailla ja olla kaupungilla! Samalla kuitenkin nautin rannalla loikoilusta ja lämmöstä. Malta on unelma kohde juuri tämän tyyppiselle henkilölle, sillä sieltä löytyy paljon paljon shoppailu mahdollisuuksia, nähtävyyksiä ja upeita rantoja joka puolella. Käytännössä tässä kohteessa yhdistyvät siis rantaloma sekä kaupunkiloma! Lisäksi lämpö ja aurinko vetivät minut puolelleen, +30 astetta päivittäin!


Miksi junior-kurssi?

Itsehän olin 16-vuotias lähtiessäni matkalle. Tällöin siis oli mahdollisuus joko matkustaa yksin kielikurssin kautta, taikka matkustaa leaderin kanssa kielimatkalla. Tämä oli ensimmäinen matkani ilman vanhempia, joten koin hyäksi vaihtoehdoksi matkustaa leaderin kanssa. Kielimatkoilla siis on enemmän ohjatumpaa toimintaa kielikurssiin verrattuna. 

Onko teillä jotain postaus toiveita? Kommentteja ja parannus ehdotuksia otan mielelläni vastaan, joten niitä tulemaan vain!

xoxo,
Emilia

tiistai 7. elokuuta 2018

Aktiviteetit EF kielimatkalla Maltalla 2018 osa 1

Millaisia aktiviteettejä kielimatkoilla on? Onko vapaa-aikaa paljon? Onko totta,että mikäli ei osta lisä aktiviteettejä, ei ole tekemistä? Näihin kysymyksiin saat vastaukset jatkamalla lukemista!

EF Discot

Discoja järjestettiin pari kertaa viikkoon. Niitä varten oli varattu omat hienot tilat, joista alakerrasta löytyi varsinainen tanssilattia. Jos tanssijalka ei kuitenkaan vipattanut, oli yläkerrassa lisäksi lounge tyyppinen tila, jossa pääsi ulos haukkaamaan happea ja pystyi oleskelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Discoissa oli tottakai DJ, joka soitti musiikkia toiveet huomioon ottaen. Meillä oli discoissa usein myös special teema!




Kaupunki vierailut

Matkaan kuului kaupunki vierailuita. Me kävimme esimerkiksi Valletassa, Mdinassa ja St Juliansissa (beach clubila). Lisäksi tarkoitus oli kiertää "Three cities", joka kuitenkin myrskyn (...vettä tuli kuin saavista kaatamalla) takia jäi väliin. Kohteisiin matkusteltiin aina busseilla ja paaikan päällä vietettiin paikasta riippuen parista tunnista useaankin tuntiin.




EF Beach club

St Juliansissa sijaitsi EF:n oma rantapaikka, jossa pystyi uimaan, ottamaan aurinkoa, pelaamaan pelejä ja hengailemaan. Paikka oli super kiva ja siellä toimi myös pieni kioski, josta saattoi ostaa juomista taikka pientä naposteltavaa. Täällä vietimme pari tuntia ja vierailimme siellä kerran matkan aikana.




Vapaa-aika

Loppujen lopuksi vapaa-aikaa ei ollut kovinkaan paljoa, mutta mielestäni silti ihan sopivassa suhteessa. Päivässä oli usein pari tuntia vapaa-aikaa, silloin saattoi käydä shoppailemassa, syömässä taikka ajan saattoi käyttää ihan vain lepäämiseen. Niillä, jotka eivät lisä-aktiviteettejä ottaneet, ei ollut sen enempää tai vähempää vapaa-aikaa, vaan heille oli aina järjestetty tekemistä! Eli alussa mainittu väite ei pidä paikkaansa.


Sellainen postaus tällä kertaa! Tästä olisi luvassa vielä toinenkin postaus, jossa keskitytään muihinkin aktiviteetteihin (esim. EF Arena) sekä kerron mun kokemuksia lisä aktiviteeteistä. Lisäksi mulle olisi teille vielä ilo uutinen: alekoodi EMILIARÄSÄNEN2018 on voimassa vielä elokuun ajan, joten kipin kapin vaan matkaa varailemaan! Koodilla saa tosiaan -150€ kaikista kielimatkoista/kursseista!


xoxo, 
Emilia


Googletetuimmat kysymykset/asiat: Kielimatka edition!

Moikka! Tänään vähän erilaisemman postauksen parissa! Laitoin googleen aina tietyn alun ja katsoin sitten mikä/mitkä googletuimpia as...