maanantai 31. joulukuuta 2018

Kokemuksesta yleisesti

Minun matkani

Tarkalleen vuosi sitten me varasimme mun matkan Maltalle.  Se oli ihana päivä, olin niin niin iloinen, mutta samaan aikaan kuitenkin pieni jännitys iski vasten kasvoja. Uskallankohan minä sittenkään? on täysin normaalia, että matka jännittää vähäsen, mutta toisaalta pieni jännitys on jopa hyvästä! Kyllä minä uskalsin lähteä ja onneksi lähdin! Siitä päivästä, kun varasimme matkan tuntui olevan ikuisuus matkan alkuun ja puhelimen Big Day Lite sovellus näyttikin alussa päiviä olevan jäljellä vielä lähes 200. En malttanut millään odottaa matkaa, mutta samalla se motivoi minua esimerkiksi koulun saralla, sillä tiesin, että kun jaksoin loppuvuoden panostaa kouluun niin minulla on sitten kesällä odottamassa niin ihana juttu!



Kun varattiin matkaa, sain apua kohteen valitsemiseen ja muihinkin peruskäytäntöihinnEF:n ihanalta henkilökunnalta. Kohteeksi valikoitui kahden viikon kielimatka Maltan saarella. Kohde osui kyllä täysin nappiin, sillä siinä oli kaikki mitä tarvitsin: lämpöä, hyvää opetusta, kaupunki ja paljon nähtävää pienestä koostaan huolimatta. Lisäksi koin Maltan olevan hyvä vaihtoehto, sillä siellä on käytössä sama rahayksikkö kuin meillä täällä Suomessa.



Miten matkani sitten meni? Olen kirjoittanut siitä tarkempia postauksia, joissa käsittelen tarkemmin yhden päivän ohjelmaa, mutta nyt kerron hieman yleisiä fiiliksiä. Maltalla vietetyt kaksi viikkoa oli ehdottomasti mun tän astisen elämän parhaimmat. Uudet ystävät, tunnelma, leaderit ja kohde saivat minut toooodella hyvälle mielelle ja tulen muistelemaan tätä kokemusta lämmollä vielä vuosien päästä. Voin suurella sydämmellä suositella EF:ää jokaiselle!

Kysyttävää? Jätä ihmeessä kommentti tai tule insta directiin kysymään, vastailen mielelläni!

Xoxo,
Emilia

Matkan parhaat palat #2

Moikka pitkästä aikaa!Siitä onkin kulunut jo hetki, kun viimeksi istuin koneen ääreen näpyttelemään uutta postausta, mutta nyt on taas vihdoin ja viimein sen aika! Kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet todella kiireisiä, joten ambassador hommatkin ovat sen takia melko vähille jääneet.

Tänään aattelin vielä nostaa muutaman parhaan kokemuksen mun matkalta Maltalle EF:n kanssa! Eiköhän mennä pidemmittä puheitta asiaan...




1. Mdinan reissu
Tämä oli meidän ensimmäinen matka Maltan sisällä. Kohteena oli Maltan oma kaunis versio vanhasta kaupungista. Tämä jäi sen takia niin positiivisesti mielen päälle, sillä tutustuin tällä reissulla kahteen ihanaan tyttöön, joiden kanssa tulikin sitten loppupeleissä vietettyä paaaaljon aikaa! Lisäksi Mdinassa oli hienoja rakennuksia ja ne olivat jotenkin niin ainutlaatuisia!



2. Shoppailu the Point kauppakeskuksessa:
Vaikkakaan Sliema ei kovin suuri paikka ollutkaan, niin shoppailu mahdollisuudet olivat erinomaiset! Kaikki löytyi aivan kulman takaa ja tässä kauppakeskuksessa kauppoja riitti! Lemppareina ehdottomasti Bershka ja New Look. Jos siis rakastat yhtä paljon rannolla loikoilua sekä shoppailua yhtä paljon kuin minä, Sliema on ehdottomasti juuri sinun kohteesi! Mielestäni shoppailua oli just sopivassa suhteessa muihin aktiviteetteihin

3. Ryhmän ilmapiiri
Pakko nostaa esiin vielä meidän ryhmän mahtava ilmapiiri ja ylipäätään tunnelma maltalla oli kannustava! Ei missään vaiheessa tullut oloa, ettei riittäisi sellaisenaan vaan kaikki hyväksyivät juuri sellaisenaan kun on ja kaikki kannustivat toisiaan yrittämään parhaansa!

Tässä vielä kuva meidän ryhmästä disco paikan edessä.

Year 2018 with EF

  • Hei vaan! 

  • Vuosi alkoi suunnattoman suurella odotuksella kesän tulevaa kielimatkaa kohden ja toukokussa aloinkin jo tekemään jotain matka valmisteluja. Lisäksi ennen matkaa tein lähtötaso testin, jonka mukaan minut osattiin sitten itse matkalla sijoittaa oikean tasoiseen ryhmää. MyEF sovelluksessa etsittiinkin sillä aikaa tulevia matkakavereita ja juteltiin heidän kanssaan.


  • Kesäkuussa pitkä aikainen unelmani sitten vihdoin toteutui ja matkustimme huippu EF liiderini kanssa Maltan saarelle. Maltalla kesästä kului kaksi viikkoa. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei Maltan matka ollut kaikista paras asia vuodessani... se todellakin oli! Hymy tulee huulille katsellessa muistoja tuolta matkalta.


  • Pian matkan jälkeen aloin ambassadoriksi ja samalla ilmoittauduin syksyn reunion partyihin, jotka olivat Helsingissä. Huomasin matkan jälkeen, että rohkaistuin ja itsenäistyin siellä todella paljon, mikä oli tietenkin positiivinen asia.

  • Tein matkan jälkeen ahkerasti ambassador hommia ja pian reunion partyt häämöttivätkin jo ihan kulman takana. Päätin myös ilmoittautua partyjä edeltävään promo tapahtumaan nimeltä EF open door day.

  • Kuten aiemmin sanoin, rohkaistuin matkalla paljon. En olisi ikinä ennen uskaltautunut menemään mihinkään tapahtumaan yksin, ilman tuttuja, mutta uskokaa tai älkää, menin promo tapahtumaan ihan ypö yksin ja kuinka ollakaan tutustuin siellä aivan ihanaan ambassador-tyttöön, joka oli myös ollut Maltalla! Kaikki olivat todella mukavia ja odotin positiivisin mielin illan partyja, jonne lähes tulkoon kaikki kielimatka kaverini olivat tulossa,

  • Reunion partyt menivät kaiken kaikkiaan todella hyvin ja oli niin niin ihanaa nähdä maailman parhaat matkakaverit uudestaan pitkän odotuksen jälkeen! Nyt loppuvuonna perustin instagramiin ambassador käyttäjän: @ambassadoremilia.

  • Lopuksi haluan vain sanoa, että olen todella kiitollinen mahdollisuudesta kielimatkaan, uusiin ihaniin kavereihin ja ambassador työhön! Ihanaa uutta vuotta joka ikiselle siellä ruudun takana!

  • xoxo,


Emilia



keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Mikä ihmeen ambassador?

Hei vaan kaikki! Tänään ajattelin vähän kertoa teille, millaista on olla EF ambassador ja, että mikä se ylipäätään on! Pidemmittä puheitta siis suoraan aiheeseen.

Ambassodor on siis entinen/tuleva EF:n oppilas, joka kertoo kokemuksestaan.

Itsehän olin kesällä 2018 Maltalla kielimatkalla. Aikalailla heti matkan jälkeen päätin ryyhtyä ambassadoriksi. Matka oli minulle niin positiivinen ja ihana kokemus, joten haluan sydämmestäni jakaa ihanaa kokemustani!



Parasta hommassa on, ettei se varsinaisesti velvoita mihinkään. Pisteitä saa kerätä omaan tahtiin, eikä kaikkien edes tarvitse pyrkiä kohti valoituksetonta kielimatkaa, vaan voi kerätä muitakin palkintoja. Hommia voi siis tehdä silloin, kun kerkeää ja tuntuu sille. Esimerkiksi jos koulussa on rankka viikko meneillään, on syytä  keskittyä siihen.

On siis palkintotaulukko, jossa näkyy millä pisteillä on mahdollista saada mitäkin.Ylimpään kastiin kuuluu ilmainen kielimatka, mutta kaikkea löytyy IphoneX:stä mopoautokorttiin. Pisteitä saadaan esimerkiksi kirjoittamalla blogia, jakamalla julisteita osallistumalla promotapahtumiin yms. Jokaiselle löytyy varmasti miellyttävä tapa.



On myös hyvä muistaa, että ambassadorit kertovat omia kokemuksiaan, eikä heidän suuhunsa ole laitettu sanoja. Itselläni kokemus oli niin ikimuistoinen, että siitä riittääkin kerrottavaa!

Ambassadorit saavat ambassador paketin, josta löytyy erilaisia tarvikkeita. (Voisin tehdä tästä postauksen vielä erikseenkin!) Ja meille oli myös järjestetty ambassador kick off tapahtuma, johon en valitettavasti itse päässyt osallistumaan aikataulu ongelmien takia.

Musta on ihanaa olla ambassador ja tehdä näitä hommia, olen niin onnellinen tällaisesta mahdollisuudesta. Jos just sulla on jotain kysyttävää, niin intagramista nimimerkillä @ambasssadoremilia löytyy matskua ja sinne voi tulla pistämään mulle directiä!

xoxo,
Emilia

Majoitus kielimatkalla (EF Malta)

Hei vain!

Tänään ajattelin kertoa teille vähän tarkemmin majoituksesta kielimatkalla. Toki riippuu todella paljon kohteesta, millainen majoitus on, joten kerron nyt mun omasta kokemuksista recidence majoituksesta Maltalla.

Usein kielimatkaa varatessa mietitään kahden asin välillä: kotimajoitus vai asuntola? Molemmissa on varmasti omat hyvät puolensa. Kotimajoituksessa ainakin kieltä tulee varmasti käytettyä vielä extra paljon! Muutama kaveri oli kotimajoituksessa ja tykkäsivät kyllä kovasti ja selvisivät täysin ongelmitta matkastaan.

Mutta joo, majoituin siis kahden viikon ajan kolmen ihanan matkakaverini kanssa Sliema hotel nimisessä paikassa. Nimensä mukaan se oli ihan hotelli ja vielä ihan täsin kelpo sellainen! Meillä oli hotellin alakerrassa ravintola ja yhdeksännessä kerroksessa oli kattoterassi aurinkotuoleineen.

Itse huone oli parvekkeella ja wc:llä varusteltu. Meidän huoneessa oli kaappeja, työpöytä sekä tv ja tottakai neljä sänkyä. Parvekkeelta näkyi merimaisema ja suoraan Maltan pääkaupunkiin Vallettaan. Huoneet olivat kaikin puuolin siistejä ja siivous toimi erinomaisen hyvin!



Monesti kuulee kommentteja siitä, että kuulemma ilmastoinnit eivät asuntoloissa toimi. No, meillä Sliema hotellissa ilmastointi kyllä pelasi, välillä vähän liiankin hyvin. Jokaisella oli oma kortti oman huoneen oveen, jonka sai panttia vastaan. 

Suoraan hotellin edestä lähtivät bussit koululle ja aktiviteetteihin. Lisäksi oli lyhyt matka kauppakeskukselle, ruokakauppaan ja rannalle. Sijainti oli siis todella hyvä

Kotimajoitus oppilaista koostui toinen suomalaisryhma ja meidän ryhmässä kaikki oli asuntolasta, joten tämä kannattaakin ottaa huomioon jos varaa matkaa ja haluaa olla samassa ryhmässä hänen kanssaan!


Mun matkan parhaat palat osa 1

Hei vain!
Tänään vuorossa olisi muutama paras asia EF kielimatkastani Maltalle. Koko reissu oli huikea, mutta tässä nyt pari parasta palaa matkan ajalta:


Retki Gozon saarelle:

Tämä retki oli itseasiassa lisäaktiviteetti, jonka sitten paikan päällä päädyin varaamaan ihan extempore halvan hintansa ja kokemuksien valossa. Saarella oli paljon nähtävää, joista lempparina ehdottomasti kultainen hiekkaranta. En ole koskaan ennen nähnyt sen väristä hiekkaa! Paikan päällä kierreltiin kaksikerroksisella bussilla ja voin kertoa, että rakastuin kyseiseen saareen. Siellä oli niin kaunista, jonka lisäksi se oli itse Maltan pääsaarta rauhallisempi.



Hunt the leader- aktiviteetti:

Tämä aktiviteetti oli niin hauska! Oli yllättävän vaikeaa löytää naamioituneet leaderit Slieman kaduilta, ja emme löytäneetkään kaikkia. Aktiviteetissä tiimityö oli kaiken a ja o! Jalat oli tämän aktiviteetin jälkeen aivan poikki, mutta se ei haitannut yhtään, sillä meillä oli senkin edestä hauskaa!

Your memories from the summer of the life time:
Edellä mainittu, on nimi vihkosesta, jonne niin leaderit kuin matkakaverit saivat kirjoittaa yhteisiä muistoja ja muita positiivisiä asioita, jotka olivat osoitettu sinulle. Me täytetttiin vihkosia farewell dinnerillä (=jäähyväis illallisella), joka oli ehkä surullisin, mutta samaan aikaan unohtumattomin ilta. Auringonlaskussa, meren rannan äärellä grillattiin meille hodareita kitaran soiton tahtiin. Muutama kyynelkin tirahti illan aikana, kun kaikki tiesivät sen olevan viimeinen päivä Maltalla. Mun mielestä tämän kaltainen vihkonen on super hyvä idea ja näin matkan jälkeenkin on ihana sitä lueskella!



Tässäpä tämä postaus tällä kertaa! Toinen osa on jo tuloillaan, joten stay tuned! Olen muuten tehnyt ambassador hommilleni oman instagramin, josta mut saa helposti kiinni kielimatkoihin liittyvissä asioissa: @ambassadoremilia . Kiitos jo tässä vaiheessa, kun directin puolelle on tullut hyviä kysymyksiä, niitä otan ilomielin jatkossakin vastaan <3 div="">


xoxo,
Emilia

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

EF Malta Snapchat muistoina

Hei vaan! Selailin tuossa pari päivää takaperin mun Snapchat muistoja ja siellä olikin tosi paljon kaikkea kivaa Maltalta, joten mieleeni juolahti idea siitä, että voisin esitellä osan niistä teille. Eiköhän mennä suoraan asiaan.....

Ensimmäinen pätkä on Luna Park tivolista, joka muuten sijaitsi ihan meidän hotellin lähettyvillä. Itsekin tuona päivänä jopa uskaltauduin muutamaan laitteeseen ja pakko mainita, että oli muuten halvat laiteliput: yksi lippu maksoi vain 2€! Tivolissa oli ihana tunnelma ja kylläpä kelpasi maailmanpyörästä katsella ihanaa Sliemaa.


Toinen video onkin sitten eräästä ihan uskomattoman hienosta paikasta, Cominon Blue Lagoonista. Kuten näkyy, vesi oli kristallin kirkasta ja turkoosia. Pieni tuulikaan ei menoa haitannut vaan nautittiin kyllä täysin siemauksin auringosta ja kauniista maisemista.




Mega Partyt! Nämä partyt tosiaan kuuluivat Sun and Funpackiin ja meno oli kyllä mahtava! Mitä oon muilta Maltan matkaajilta kuullut, niin joillakin siellä oli ollut vaahtobileet ja Arttu Lindeman esiintymässä. Meillä näitä ei ollut, mutta oli siitä huolimatta super hauskaa. Porukkaa oli todella paljon mestoilla, kuten videosta näkyy.




Valletasta löytyi punaisia puhelinkoppeja, ihan kuin olisi ollut Briteissä! Pakkohan niistä oli kuva ottaa.



Kaksikerroksisella bussilla matkustusta Gozon saarella. Tää video muistuttaa siitä tunnelmasta bussissa kun jollakin oli aina kajari mukana ja siinähän ne matkat nopeasti kuluikin hyvää musiikkia kuunnellessa. Tehtiinkin biiseistä, jotka soi Maltalla soittolista, nimeltä Malta Nostalgia. Käykää ottamassa haltuun, jos ootte Maltalle menossa!



Siinäpä nyt sitten oli kurkistus mun snäppi muistoihin Maltalta. Olipa ihanaa käydä näitä läpi. Vielä tähän loppuun mainitakseni, että alekoodi EMILIARÄSÄNEN2018 on edelleen voimassa, tarkemmat ohjeet löytyy alekoodit sivulta.

xoxo,
Emilia

lauantai 29. syyskuuta 2018

17.6 EF kielimatkan viides päivä

Ja niin oltiinkin jo uutta viikkoa aloittamassa, mikä tarkoitti sitä, että oli myös koulua. Tällä kertaa meillä oli iltapäivän tuntien sijasta aamu tunnit ja tällä järjestelyllä jatkuikin koko loppuviikko. Tämä tarkoittikin sitä, että aamupalan jälkeen suuntana oli koulu.

Koulussa meillä oli pääteemana urheilu. Eli tehtiin tehtäviä/pelejä tämän aihealueen ympärillä. Koulupäivä taas hurahti nopeasti ohi ja aamulla olikin jo tullut tietoon, että pitää ottaa uimakamppeet kouluun mukaan, sillä koulun jälkeen olisi tarkoitus mennä Splash and Fun vesipuistoon/rannalle.



Tämä Splash and Fun oli lisä-aktiviteetti, mutta itse olin varannut sen ja minulla määränpäänä oli siis se! Bussi lähti koulun läheltä kohti tätä vesipuistoa ja matkassa kesti yllättävän kauan. Kun vihdoin saavuimme perille, saimme rannekkeet ja eikun vaan menoksi! Siellä oli erilaisia vesiliukumäkiä, aaltoallas ja aurinkotuoleja.

Nämä kierreltyämme kello näyttikin jo sen verran, että oli aika jättää puisto taaksemme ja suunnata hotellia kohti. Kuten muinakin pävinä, oli tässä välissä hieman vapaa-aikaa ennen illan aktiviteettiä, joka tällä kertaa oli disco. Meillä oli discossa special teema, jonka tällä kertaa olimme itse keksineet! Se oli "pimp up your leaders", eli saatiin itse meikata ja päättää asut meidän leadereille. Varmaan hauskin ilta ikinä!!



Kokoonnuttiin hotellin kattoterassille meikkaamaan leaderit, jonka jälkeen matka kohti discoa alkoi. Discossa perinteiseen tapaan oli luvassa tanssimista ja oleilua, mutta tällä kertaa leaderit pitivät myös catwalkin lavalla😂! Kyllä meillä sitten olikin hauskaa.... hyviä muistoja.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös tämä disco. Sen jälkeen eipä muuta ollutkaan enää ohjelmassa kuin iltatoimet ja nukkumaan meno. Ja innolla kohti seuraavaa päivää! Tästä päivästä jäi kyllä kultaisia muistoja.😍

Aktiviteetit EF kielimatkalla Maltalla osa 2

Edellisessä postauksessa päästiin jo vähän jyvälle siitä, millaisia aktiviteettejä kielimatkoilla on. Tässä postauksessa kerron vielä lopuistakin aktiviteeteistä sekä hieman lisä aktiviteeteistä.


EF Arena

Ehdottomasti yksi lemppari aktiviteeteistäni! EF Arenalle kokoontui monet ryhmät eri maista (meitä oli siellä paaaaljon!). Alussa leaderit pitivät pienen aloituksen koko porukalle, jonka jälkeen olikin sitten vapaat kädet valita monista tekemisistä. Jalkapalloa, lentopalloa, zumbaa, amerikkalaista jalkapalloa, kisoja ja vaikka mitä oli vaihtoehtona. Tykkäsin tästä itse niin paljon, ryhmä henki kasvoi koko porukan kesken kun pelattiin yhdessä!



Hunt the leader

Kartta käteen ja naamioituneita ledereita etsimään! Tarkoituksena oli siis etsiä tietyt leaderit, jotka olivat naamioituneet esimerkiksi turisteiksi, pariskunnaksi, paikallisiksi yms. Kyseessä oli tietenkin nopeus kisa, josta oli mahdollisuus tienata passport pointseja. Kartalla oli rajattu tietty osa Sliemasta, missä sai kierrellä vapaasti etsien näitä leadereita. Kun löysi yhden, hänen kanssaan piti ottaa selfie. Tämä oli todella todella hauskaa, mutta yllättävän vaikeaa!

50 tasks, 50 minutes

Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä oli kisa, jossa kisailtiin jaetuissa ryhmissä siitä, kuka saa eniten tehtäviä tehtyä 50:ssä minuutissa. Suoritettavia tehtäviä oli erilaisia: kirjallisia, kuvattavia ja videoitavia. Tässäkin oli tilaisuus harjoitella kieltä, sillä osassa tehtävissä piti kysyä jotain vastaan tulevilta. Ohessa kuva meidän tehtävistä.

Shoppailu, uiminen ja tivoli

Tottakai aikaa oli järjestetty shoppailuun ja rannalla loikoilemisellekin! Tätä oli kuitenkin sopivassa suhteessa, ei missään nimessä liikaa:)! 




Lisä-aktiviteetit

Matkoilla on mahdollista ostaa myös lisä-aktiviteettejä, mutta tämä ei ole millään tavalla välttämätöntä tai pakollista. Ne olivat kuitenkin melko halpoja! Esimerkiksi Maltalla oli mahdollista päästä sen toisille saarille, Cominoon ja Gozoon näillä aktiviteetti paketeilla. Mikäli ei halunnut ostaa niitä, oli aina järjestetty muuta tekemistä!

kielimatkalle- yksin vai kaverin kanssa?

Heipä hei!

Nyt on kulunut jo lähes kaksi kuukautta mun kielimatkasta! Aika menee niin nopeasti. Olin siis EF:n kautta Maltalla kielimatkalla kesällä 2018. Kysymys kuuluukin, matkustinko yksin, vaiko kaverin kanssa. Vastaus tähän on se, että matkustin yhdessä kaverini kanssa, sillä koin tämän olevan hyvä päätös siihen elämän tilanteeseen. Nyt kerronkin vähän omasta kokemuksesta ja vastailen tyypillisimpiin kysymyksiin aiheeseen liittyen.


Kaverin kanssa matkustaminen- Tutustuuko tällöin uusiin ihmisiin?

Me kaverini kanssa teimme tietoisen päätöksen siitä, että matkalle lähdetään tutustumaan uusiin ihmisiin ja päätimmekin, että majoitumme eri huoneisiin. Lisäksi olimme hyvin samanhenkisiä ja pidimme saman tyyppisten ihmisten seurasta, joten kaverin kanssa matkustaminen ei tuottanut mitään ongelmaa uusien kavereiden hankkimiseen. Mielestäni kaverin kanssa matkustaminen on ehdottomasti hyvä päätös silloin, kun kokee ettei ole vielä täysin valmis lähtemään yksin ja silloin kun olette kaverisi kanssa hyvin samanhenkisiä,




Yksin matkustaminen

Olen lukenut monia nettifoorueita, joissa kielimatkalle lähtevät murehtivat siitä, että heillä on esimerkiksi huonot sosiaaliset taidot jonka takia heitä pelottaa että he joutuisivat olemaan matkan yksin. Näin ei suinkaan ole. Meillä ainakin oli todella tarkkaa, ettei kukaan liikkunut yksin. Matkalle lähtiessä onkin hyvä muistaa, että kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa. Meidän matkalla suunnilleen puolet olivat lähteneet matkalle yksin ja olivat tyytyväisiä päätökseensä

Emilian vinkit:

Kokosin tähän vielä muutamia vinkkejä:

- Ole avoin uusille asioille ja ihmisille ja pyri toimimaan ennakkoluulottomasti
- Käytä MyEF palvelua hyväksesi, siellä voit tutustua matkalaisiin jo ennen matkaasi
- Jos matkustat kaverin kanssa, pitäkää huoli ettette eristäydy omiin oloihinne vaan menkää    rohkeasti mukaan!
-  Älä murehdi liikaa ennen matkaa siitä saatko kavereita
- Ole positiivisin mielin ja oma itsesi!

torstai 27. syyskuuta 2018

EF Open Door Day ja Reunionparty 2018

Heipä hei vain!

Muutama viikko takaperin olin Helsingissä, EF:n ODD:ssä auttelemassa
a sitten pitämässä hauskaa mahtavissa Reunion partyissä. No mikä ihmeen Open Doors Day?
Se on siis EF:n suuri promo tapahtuma, joka järjestettiin Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä.
Arvontoja, ilmaista EF kamaa ja ennen kaikkea infoa kielimatkoista! Reunion partyissä puolestaan
vanhat kielimatkalaiset kokoontuivat yhteen pitämään hauskaa!


Päivä alkoi aikaisella herätyksellä, juna kohti Helsinkiä lähtikin jo viideltä aamulla. Saavuin
Helsinkiin joskus puoli kymmenen aikoihin ja Vanhalla ylioppilastalolla meillä ambassadoreilla
hommat alkoi 10.45 ja ovet aukesi virallisesti 11.00. Siinäpä se päivä vierähti ja päivän ensimmäinen
osuus eli open door day oli ohitse.

Välissä kierreltiin ambassador kaverini kanssa Helsingissä ja sitten kuudelta alkoi partyt. Sitten
meidän muita kielimatkalaisia saapui paikan päälle . Meitä oli lähes kaikki siellä! Haleja halejen
perään, ai että mulla oli ollut niin kova ikävä näitä ihmisiä!

Partyt jatkui ja meillä oli hauskaa! Vanhoja kappaleita kesältä soitettiin ja
erityisesti nostalgian toi Jason Derulo- Colors, joka muuten oli tän vuoden EF tanssi
ja sitä muuten tanssittiin matkalla monet kerrat. Sitten oli vielä live-esiintyjäkin, Arttu Lindeman
. Vaikkei Artun musiikki yleensä mun top-listalle yllä, sai hän meille aika hyvät partyt aikaan!





Kaikki ilo loppuu aikanaan, niin loppui reunionitkin. Siitä sitten lähistöllä asuvan kaverin
luo yöksi, oli ihanaa olla hänenkin kanssa pitkästä aikaa (tutustuimme siis kielimatkalla).❤️


Kiitos kaikki ihanat mukavasta päivästä!

xoxo,
Emilia

perjantai 31. elokuuta 2018

15.6 EF kielmatkan kolmas päivä


Herätys soi ja teimme ihan perus aamutoimet. Tiesin jo aamulla, että tästä päivästä tulee huippu päivä (taas), sillä meillä oli jälleen luvassa kivoja aktiviteettejä. Tavattiin ryhmän kanssa hotellin aulassa, jonka jälkeen nousimme bussiin. Bussi kuljetti meidät Mdinaan, Maltan versioon "vanhasta kaupungista".





Saavuimme perille Mdinaan ja menimme ensin ryhmänä tapaamispaikalle. Sitten saimme kierrellä pienemmissä ryhmissä ympäri tätä paikkaa. Sää oli todella tuulinen, muttei silti ollut liian kylmä. Kävelimme, ihastelimme kaupunkia ja vierailimme turistikaupoissa. Menimme tuulta suojaan paikalliseen kahvilaan/ravintolaan, Fontanellaan. Aika kului nopeasti ja kohta olikin jo aika palata tapaamispaikalle. Siellä otettiin ryhmäkuva meidän ryhmästämme.

Mdinasta bussit kiidättivät meidät suoraan koululle. Meillä oli koulussa jälleen iltapäivän tunnit. Tämäkin koulupäivä oli kiva. Tutustuttiin päivän aikana myös EF:n netissä oleviin tehtäviin. Nämä todettiin matkan aikana hyvin toimiviksi. Koulupäivä loppui taas 16.20 ja suuntasimme takaisin hotellille. Tässä oli hetki vapaa-aikaa.







Ilta-aktiviteettinä oli vuorossa Arena. Se sijaitsi meidän koulun takana ja se oli todella suuri. Tekemistä siellä oli joka lähtöön: oli zumbaa, jalkapalloa, lentopalloa, "olympialaiset" ja tunnelma oli mahtava! Itse olin pelaamassa jalkapalloa. Oli kivaa, kun Arenalla oli muutkin ryhmäläiset eri maista, joten tässäkin oli oiva tilaisuusharjoittaa englannin kielen puhumista

Aktiviteetti loppui 23.00, sillä oli perjantai ja perjantaisin sekä lauantaisin kotiintulo aika oli aina tuntia myöhempi. Sitten vain takaisin hotellille ja siinä kerettin vielä hetki olla kavereiden huoneessa, kunnes 24.00 oli aika mennä takaisin omaan huoneeseen ja mennä iltahommien siivittämänä nukkumaan.

Päivä oli kaiken kaikkiaan ihana. Meillä oli tosi hauskaa, niin koulussa kuin aktiviteeteissäkin. Sitten vain innolla seuraavaan päivään....

xoxo,
Emilia

Why you should go to EF language course?


Hello everyone! I'm Emilia 16 years old girl who lives in Finland. I was in Malta for two weeks and I traveled with EF. I've already written same type text in Finnish here in my blog but I thought that I'll be helpful for someone if I write it in English too. So, here we go.....

I'm gonna tell you few reason why YOU should go to languagetrip! I totally recommend it for everyone who wanna learn some language more and of course for everyone who wants to make new friends and have fun. 

1. New friends
I'm pretty shy person sometimes (...well quite often) so I was a bit scared will I get any friends there. But I can tell you guys that I was wrong. I got a lot of new and amazing friends! We still keep in touch and for example we have our own snapchat group (there is almost 35 people in the group). And it is also great change to make some international friends. You don't have to be worried about will you get friends!




2. Bravery to use the language
This is quite important reason why I decided to go to language trip. English is not my native language and here in Finland we speak mostly Finnish but it's SO important to be able to speak English. And yeah before the trip I had learnt it in school but you know I was I bit afraid of using it. But step by step I got bravery to use it in kind of ordinary situations like: ordering in restaurant, talking to my international friends, shopping...etc. So the trip was really helpful for me!


3. Act of becoming independent
Most of people who decide to go to language trip are teenagers. And they will someday move away from home (sooner or later it will happen). So this is so so so good change to practice living without parents. Of course there are leaders who can help you but that's the reason why this is amazing change: you will live without parents but there is still someone who can help you if you need help!

Bye the way if you book an EF languagetrip with code: Emiliaräsänen2018, you will get -150€ off! And what's the best: you can add other discounts of it! Be fast because the code is in force only for July!

maanantai 13. elokuuta 2018

Miksi juuri Malta, EF ja junior-kurssi?

Moikka vaan! Tänään ajattelin kirjoitella teille vähän siitä, miksi päädyin lähtemään Maltalle nimenomaan EF:n kautta ja miksi ylipäätään päätin lähteä kielimatkalle!




Miksi halusin kielimatkalle?

Kielimatka oli ollut haaveeni jo pitkän aikaa ja vuonna 2017 syksyllä sain tietää, että tämä haave tulee käymään toteen kesällä 2018! Suurimpana syynä miksi halusin sitä niin kovasti oli se, että halusin saada uusia ikimuistoisia kokemuksia ja samalla tottakai oppia englantia ja nähdä uutta kulttuuria. Ja faktahan on se, että r a k a s t a n matkustamista yli kaiken, joten tämä oli ainutlaatuinen mahdollisuus. Lisäksi halusin saada kansainvälisiä ystäviä ( ja ystäviä ylipäätään, heitä ei voi ikinä olla liikaa!<3).

Miksi päädyin EF:ään?

Tutkin lähestulkoon kaikki vastaavia matkoja järjestävät järjestöt läpi ja itselleni parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui EF. Ystävällinen asiakaspalvelu ja hyvät tarjoukset, sekä EF:n vankka kokemus matkojen järjestämisestä vetivät minut puolelleensa. Olin tyytyväinen päätökseeni jälkikäteen!



Miksi Malta?

Rakasta shoppailla ja olla kaupungilla! Samalla kuitenkin nautin rannalla loikoilusta ja lämmöstä. Malta on unelma kohde juuri tämän tyyppiselle henkilölle, sillä sieltä löytyy paljon paljon shoppailu mahdollisuuksia, nähtävyyksiä ja upeita rantoja joka puolella. Käytännössä tässä kohteessa yhdistyvät siis rantaloma sekä kaupunkiloma! Lisäksi lämpö ja aurinko vetivät minut puolelleen, +30 astetta päivittäin!


Miksi junior-kurssi?

Itsehän olin 16-vuotias lähtiessäni matkalle. Tällöin siis oli mahdollisuus joko matkustaa yksin kielikurssin kautta, taikka matkustaa leaderin kanssa kielimatkalla. Tämä oli ensimmäinen matkani ilman vanhempia, joten koin hyäksi vaihtoehdoksi matkustaa leaderin kanssa. Kielimatkoilla siis on enemmän ohjatumpaa toimintaa kielikurssiin verrattuna. 

Onko teillä jotain postaus toiveita? Kommentteja ja parannus ehdotuksia otan mielelläni vastaan, joten niitä tulemaan vain!

xoxo,
Emilia

tiistai 7. elokuuta 2018

Aktiviteetit EF kielimatkalla Maltalla 2018 osa 1

Millaisia aktiviteettejä kielimatkoilla on? Onko vapaa-aikaa paljon? Onko totta,että mikäli ei osta lisä aktiviteettejä, ei ole tekemistä? Näihin kysymyksiin saat vastaukset jatkamalla lukemista!

EF Discot

Discoja järjestettiin pari kertaa viikkoon. Niitä varten oli varattu omat hienot tilat, joista alakerrasta löytyi varsinainen tanssilattia. Jos tanssijalka ei kuitenkaan vipattanut, oli yläkerrassa lisäksi lounge tyyppinen tila, jossa pääsi ulos haukkaamaan happea ja pystyi oleskelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Discoissa oli tottakai DJ, joka soitti musiikkia toiveet huomioon ottaen. Meillä oli discoissa usein myös special teema!




Kaupunki vierailut

Matkaan kuului kaupunki vierailuita. Me kävimme esimerkiksi Valletassa, Mdinassa ja St Juliansissa (beach clubila). Lisäksi tarkoitus oli kiertää "Three cities", joka kuitenkin myrskyn (...vettä tuli kuin saavista kaatamalla) takia jäi väliin. Kohteisiin matkusteltiin aina busseilla ja paaikan päällä vietettiin paikasta riippuen parista tunnista useaankin tuntiin.




EF Beach club

St Juliansissa sijaitsi EF:n oma rantapaikka, jossa pystyi uimaan, ottamaan aurinkoa, pelaamaan pelejä ja hengailemaan. Paikka oli super kiva ja siellä toimi myös pieni kioski, josta saattoi ostaa juomista taikka pientä naposteltavaa. Täällä vietimme pari tuntia ja vierailimme siellä kerran matkan aikana.




Vapaa-aika

Loppujen lopuksi vapaa-aikaa ei ollut kovinkaan paljoa, mutta mielestäni silti ihan sopivassa suhteessa. Päivässä oli usein pari tuntia vapaa-aikaa, silloin saattoi käydä shoppailemassa, syömässä taikka ajan saattoi käyttää ihan vain lepäämiseen. Niillä, jotka eivät lisä-aktiviteettejä ottaneet, ei ollut sen enempää tai vähempää vapaa-aikaa, vaan heille oli aina järjestetty tekemistä! Eli alussa mainittu väite ei pidä paikkaansa.


Sellainen postaus tällä kertaa! Tästä olisi luvassa vielä toinenkin postaus, jossa keskitytään muihinkin aktiviteetteihin (esim. EF Arena) sekä kerron mun kokemuksia lisä aktiviteeteistä. Lisäksi mulle olisi teille vielä ilo uutinen: alekoodi EMILIARÄSÄNEN2018 on voimassa vielä elokuun ajan, joten kipin kapin vaan matkaa varailemaan! Koodilla saa tosiaan -150€ kaikista kielimatkoista/kursseista!


xoxo, 
Emilia


perjantai 20. heinäkuuta 2018

14.6 EF kielimatkan toinen päivä

Aamulla herättiin hyvissä ajoin ja kävimme hotellin alakerrassa aamupalalla. Tämän jälkeen lähdimme kurssi leaderimme sekä aktiviteetti leaderin kanssa kiertelemään Sliemaa. Meille näytettiin mm. The Point kauppakeskus, lähimmät rannat ja supermarket. Lopuksi saatiin itsenäisesti kierrellä lähistöllä. Meillä oli tapaamispaikka, johon sitten lopuksi jälleen kokoonnuimme.





Meillä oli ensimmäisellä viikolla iltapäivä tunnit koulussa, eli koulu alkoi vasta yhdeltä. Bussit lähtivät hotellin edestä kohti koulua, GF Abela Junior Gollegea. Koulu oli siisti ja siellä oli monta luokkaa, kanttiini ja erinomaiset opettajat. Siellä meidät oltiin lähtötasotestin mukaan jaettu luokkiin. Olin international kurssilla, joten luokallani oli muiden suomalaisten oppiliden lisäksi ranskalaisia, italialaisia ja ruotsalaisia.




Koulusta kielimatkalla voisin vielä kirjoittaa erillisen, tarkemman postauksen, sillä se ei todellakaan ole mitään kieliopin pänttäystä nenä kiinni kirjassa, vaan siellä tehdään tosi paljon hauskoja juttuja ryhmissä! Mutta asiaan: koulupäivä loppui kello 16.20, jonka jälkeen menimme hotellille busseilla. Tässä välissä oli hetki vapaa-aikaa, jossa kerkesi käydä mm. syömässä hotellin buffet-tyyppisellä päivällisellä ja oleilla hotelli huoneessa.

Kello näytti seitsemää. Oli aika lähteä kävellen kohti EF Discoa. Sinne menimme leaderin ohjeistuksella. Disco oli kauniilla paikalla ja tilat olivat mitä mainioimmat. Ilta kuluikin tanssiessa hyvän musiikin rytmiin ja pitäessä hauskaa. Yläkerrassa oli myös lounge tyyppinen tila, jossa oli mahdollista oleskella, jos ei halunnut olla tanssimassa alakerran discossa. Tämä oli mielestäni  erinomainen ratkaisu, sillä näin kaikille löytyi tekemistä.




Discossa oli kivaa! Sen jälkeen kello olikin jo 22.00, joten suuntasimme takaisin hotelellille nukkumaan, Hiljaisuus alkoi kello 23.00, jota ennen leaderimme tarkisti huoneemme ja kertoi huomisen päivän ohjelmasta. Minulla oli ihan super kiva päivä ja odotin jo innolla huomista! 

xoxo,
Emilia

13.6 EF kielimatkan esimmäinen päivä

Tätä päivää oli odotettu jo lähes vuoden päivät, ja vihdoin se koitti. Oli aika suunnata kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, jossa tapaisimme EF liiderimme ja muut matkalaiset.Lähdin matkaan ystäväni kanssa. Matka alkoi junalla, joka kiidätti meidät Kuopiosta Helsinkiin. Päälimmäinen fiilis vielä tässä vaiheessa oli jännitys, mutta samaan aikaan olin todella innostunut tulevasta matkasta. 




Saavuttiin kentälle hyvissä ajoin ja aikataulutus oli huolehdittu niin, ettei varmasti tule kiire. Tämä oli hyvä, sillä liikuimme isossa ryhmässä. Lähtöselvitykset tehtiin yhdessä leaderin kanssa ja hommat sujui oikein malikkaasti. Sitten vain odoteltiin lennon lähtöä.Tehtiin myös meidän ryhmälle whatsapp-ryhmä, joka kantoi nimeä "Maltan valloittajat". Tässä vaiheessa saattoi käydä sömässä tai kierrellä terminaalin kaupoissa.

Vihdoin noustiin Lufthansan koneeseen, joka lennättäisi meidät Frankfurtin kautta Maltalle. Lento sujui mukavasti jutustellessa uusien ystävien kanssa.Laskeuduttiin Frankfurtin kentälle, jossa meillä oli aikaa kierrellä terminaalissa. Pelattiin myös tutustumispelejä! Tässä vaiheessa jo tiesin, että tästä tulee ihan huippu matka! KAikki olivat niin ystävällisiä ja mukavia, niin henkilökunta kuin matkakaveritkin. Sitten olikin jo aika nousta seuraavalle lennolle.

Saavuimme Maltalle (Vallettaan) yöllä ja meitä vastassa siellä oli EF henkilökunnan ja bussikuskien lisäksi lämmin meri ilmasto palmujen kera. Matkalaukut saatuamme suuntasimme pienillä busseilla kohti majoitustamme, Sliema Hotelia. Hotellilla meidät jaettiin huoneisiin ja meille jaettiin mm. EF kortit, joilla sai alennusta tietyissä paikoissa. Sitten vaan nukkumaan puhtaisiin hotellin lakanoihin! Vaikka olikin väsy, niin silti olin aivan älyttömän o n n e l l i n e n!

Esivaikutelma oli kokonaisuudessaan siis oikein hyvä! Sliema vaikutti mukavalle paikalle ja ihmiset olivat ystävällisiä. Lisäksi olin tyytyväinen siihen kuinka hyvin matka sujui.

xoxo,
Emilia

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Miksi lähteä kielimatkalle?

Hei vaan kaikki taas!

Tänään aattelin kertoa teille pari pointtia miksi EF kielimatkalle kannattaa lähteä! Itse jouduin suostuttelemaan vanhempia pitkään ja keräsin rahaa matkaa varten pitkältikin itse.

1. Saat aivan takuulla kavereita!

- Pidin itseäni ennen matkaa ujona, jonka ajattelin tuottavan minulle vaikeuksia uusien ystävien hankkimisessa. Näin ei kuitenkaan ollut, kaikki olivat samassa tilanteessa: uudet ihmiset ympärillä ja uusi tilanne. Nopeasti löysi just ne oman tyyppiset kaverit, joiden kanssa on kiva viettää aikaa. Kukaan, korostan EI kukaan joutunut olemaan matkalla yksin. Meillä pidettiin tarkasti huolta ettei kukaan liikkunut yksin. Lisäksi koulusta oli helppo saada kavereita, siellä oli todella paljon ryhmä tehtäviä.





2. Rohkeutta kielen käyttöön

- Koulussa ollaan saatu hyvä pohja kieliopista ja lukuisista sanoista. Mutta mites kielen käyttö arjessa?Itsellä ei tule paljoa englantia puhuttua Suomessa, mutta Maltalla joutui väistämättä tilanteisiin, joissa kieltä tuli käyttää. Alussa se vaati hieman ponnisteluja, mutta kahdessa viikossa siitä kerkesi tulla rutiinia. Kauppa käynnit, ravintola reissut ja ohjeiden kysymiset alkoivat pikkuhiljaa sujua rutiinilla. Usein meillä suomalaisilla onkin ongelmana se ettei usein kieltä tule oikeasti puhuttua ja sen takia kynnys sen puhumiseen on noussut. Matkalla huomasin kuitenkin miten hyvin pärjään ja kuinka hyvältä tuntuu tulla ymmärretyksi jollain muulla kielellä kun omalla äidinkielellään.


3. Itsenäistyminen

- Kielimatkalle lähtijä on usein nuori, jolla kotoa pois muutto voi olla lähellä tai kauempana. Jokatapauksessa on tärkeää oppia hoitamaan asioita itsenäisesti, ilman vanhempia. Toki reissulla on aina turvaverkko johon voi turvautua tarvittaessa, mutta nimenomaan tästä syystä se onkin oiva tilaisuus harjoitella.


Tällä kertaa tämmöinen postaus! Toivottavasti jollekin oli hyötyä tästä! Kyselkää vaan rohkeasti kommenteissa jos on jotakin mielen päällä, autan mielelläni!

xoxo,
Emilia

torstai 12. heinäkuuta 2018

Matkani Maltalle



Heipparallaa!

Olet selvästikin eksynyt blogiini, tervetuloa! Ruudun tällä puolella kirjoittelee 16-vuotias, Kuopion suunnilta kotoisin oleva tyttö, joka tottelee nimeä Emilia.
Tänä kesänä jätin kuitenkin rakkaan Kuopion (...tai vähemmän rakkaan) taakseni ja suuntasin yhdessä kaverini kanssa kielimatkalle kohti Maltan aurinkoa. Blogissani tullaankin
jatkossa näkemään postuksia liittyen mun kokemukseen kielimatkasta EF:n kautta (note: joka oli muuten aivan M A H T A V A) ja suunnitelmissa olisi muutakin kielimatkoihin liittyvää sisältöä! Mutta mennään suoraan asiaan! Ajattelin tässä postauksessa kertoa yleisesti kokemuksestani ja mahdollisesti myöhemmin tarkempaa sisältöä päivistä Maltalla!




Matkaa edeltävänä päivänä minua jännittti todella paljon ja mielessä pyöri ajatus siitä, olenko valmis lähtemään "yksin" (eli ilman vanhempia) ulkomaille. Tämä nimittäin tulisi olemaan ensimmäinen kerta. Minua myös jännitti, millaisia ystäviä tulen saamaan, vai saanko niitä lainkaan. Vaikka pieni jännitys onkin hyvästä, heti ensimmäisen päivän varrella huomasin kaiken tämän jännittämisen olevan turhaa. Lentokentällä vastassa oli aivan ihana porukka ja lentokentällä valmistelut lentoa varten sujui mallikkaasti leaderin avustuksella! Lähtöselvitystä tai muutakaan ei tarvinnut osata tehdä its vaan aina löytyi apua. Pinkki paitaiset EF:n leaderit johdattivat meidät matkaan, jota emme koskaan tule unohtamaan.




Kaksi viikkoa kului aivan liian nopeasti ja Sliema, rakas majoituskaupunkimme oli tullut meille erittäin tutuksi. Päivät olivat täynnä toinen toistaan hauskempia aktiviteettejä: Discoja, rantoja, kaupunki vierailuita ja vaikka mitä muuta! Edes ajatus näistä muistoista tuo hymyn huulille, ai että on ikävä Maltaa! Sain p a l j  o n uusia ystäviä, joiden kanssa ollaan edelleen tekemisissä (note: meillä on esimerkiksi koko ryhmän suuruinen ryhmä snapchatissä).



Minulta saa tulla kyselemään kommenteissa tai sähköpostitse kysymyksiä kielimatkoihin liittyen, vastailen niihin mielelläni! Minulla olisi vielä ilo ilmoittaa että alekoodilla: EMILIARÄSÄNEN2018 saat -150€ kielimatkan/kurssin hinnasta pois ja mikä parasta tähän voit yhdistää vielä muitakin käynnissä olevia alekampanjoita! 



xoxo,
Emilia

Googletetuimmat kysymykset/asiat: Kielimatka edition!

Moikka! Tänään vähän erilaisemman postauksen parissa! Laitoin googleen aina tietyn alun ja katsoin sitten mikä/mitkä googletuimpia as...