lauantai 29. syyskuuta 2018

kielimatkalle- yksin vai kaverin kanssa?

Heipä hei!

Nyt on kulunut jo lähes kaksi kuukautta mun kielimatkasta! Aika menee niin nopeasti. Olin siis EF:n kautta Maltalla kielimatkalla kesällä 2018. Kysymys kuuluukin, matkustinko yksin, vaiko kaverin kanssa. Vastaus tähän on se, että matkustin yhdessä kaverini kanssa, sillä koin tämän olevan hyvä päätös siihen elämän tilanteeseen. Nyt kerronkin vähän omasta kokemuksesta ja vastailen tyypillisimpiin kysymyksiin aiheeseen liittyen.


Kaverin kanssa matkustaminen- Tutustuuko tällöin uusiin ihmisiin?

Me kaverini kanssa teimme tietoisen päätöksen siitä, että matkalle lähdetään tutustumaan uusiin ihmisiin ja päätimmekin, että majoitumme eri huoneisiin. Lisäksi olimme hyvin samanhenkisiä ja pidimme saman tyyppisten ihmisten seurasta, joten kaverin kanssa matkustaminen ei tuottanut mitään ongelmaa uusien kavereiden hankkimiseen. Mielestäni kaverin kanssa matkustaminen on ehdottomasti hyvä päätös silloin, kun kokee ettei ole vielä täysin valmis lähtemään yksin ja silloin kun olette kaverisi kanssa hyvin samanhenkisiä,




Yksin matkustaminen

Olen lukenut monia nettifoorueita, joissa kielimatkalle lähtevät murehtivat siitä, että heillä on esimerkiksi huonot sosiaaliset taidot jonka takia heitä pelottaa että he joutuisivat olemaan matkan yksin. Näin ei suinkaan ole. Meillä ainakin oli todella tarkkaa, ettei kukaan liikkunut yksin. Matkalle lähtiessä onkin hyvä muistaa, että kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa. Meidän matkalla suunnilleen puolet olivat lähteneet matkalle yksin ja olivat tyytyväisiä päätökseensä

Emilian vinkit:

Kokosin tähän vielä muutamia vinkkejä:

- Ole avoin uusille asioille ja ihmisille ja pyri toimimaan ennakkoluulottomasti
- Käytä MyEF palvelua hyväksesi, siellä voit tutustua matkalaisiin jo ennen matkaasi
- Jos matkustat kaverin kanssa, pitäkää huoli ettette eristäydy omiin oloihinne vaan menkää    rohkeasti mukaan!
-  Älä murehdi liikaa ennen matkaa siitä saatko kavereita
- Ole positiivisin mielin ja oma itsesi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Googletetuimmat kysymykset/asiat: Kielimatka edition!

Moikka! Tänään vähän erilaisemman postauksen parissa! Laitoin googleen aina tietyn alun ja katsoin sitten mikä/mitkä googletuimpia as...